ERI-info
Tanssiteatteri ERIn perustivat vuonna 1989 tunnetut suomalaiset tanssija-koreografit Tiina Lindfors, Lassi Sairela ja Eeva Soini. Ryhmä tuli nopeasti tunnetuksi omaperäisistä ja vaikuttavista tanssiesityksistään sekä Suomessa että ulkomailla.
Kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana ERI on luonut rohkeasti monipuolisen ohjelmiston, johon kuuluu yli 70 teosta. Teatterilla on noin 130 esitystä vuodessa, joista kantaesityksiä 3-4. Kotimaan lisäksi ERI on esiintynyt mm. Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Eestissä, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Romaniassa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Italiassa, Espanjassa, Itävallassa, Kreikassa, Turkissa, Beninissä, Yhdysvalloissa sekä Japanissa. Suuri osa ERIn tanssiteoksista on myös televisioitu.
Tanssiteatteri ERIlle on myönnetty läänin taidepalkinto ja vuonna 1995 ERI sai arvostetun Suomi-palkinnon tunnustukseksi taiteellisesta työstään. Lisäksi ryhmän jäsenet ovat saaneet lukuisia henkilökohtaisia apurahoja ja palkintoja, kuten Tiina Lindforsille myönnetyt Suomen Kulttuurirahaston palkinto 1999 ja Svenska Kulturfondenin palkinto 2005. Viimeisimpänä teatteri on saanut Turun Teatterikerhon Naamio -tunnustuspalkinnon vuonna 2009.
Tanssiteatteri ERIn monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu lukuisia mielenkiintoisia tilausesityksiä aina pienimuotoisista näytöksistä kokoillan tanssiteoksiin. Esiinnymme joustavasti kansainvälisistä festivaaleista koti- ja ulkomaisiin kulttuuritapahtumiin ja yksityistilaisuuksiin. Huumoria ja henkevyyttä, tanssia ja taitoa – ota yhteyttä ja kysy ERI mahdollisuuksista!
